Muutoksen luoma pelko

Ajattelen, puhun ja kirjoitan muutoksesta, suuresta muutoksesta. Välillä kuitenkin huomaan, että ympärilläni olevat asiat ajavat minua vääjäämättä kohti entistä, kohti sitä, josta niin kovasti taistelen pois. Tämä kulttuurikin rajoittaa minua, tapa toimia, normaalin elämän määritelmä, odotukset siitä miten minun tulisi elää, mitä tulisi tehdä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että lähes kaikki todella on itsestä kiinni, omista ajatuksista, omista näkökulmista, omasta uskosta. Välillä sen tuoma vastuu vaikuttaa minuun liian raskaasti; miksi en sitten tee enemmän toisin, muutu lisää, muuta kaikkea. Tai entä jos vuosia toistetut kaavat palaavat elämääni takaisin? Kyllä kaikki on toisin, kaikki on muuttunut. Silti havaitsen sisäisen vapisevan ja pelokkaan lapsen nostavan aika-ajoin päätään, yrittäen tunkeutua takaisin elämääni.

Mikä minusta tekee niin pelokkaan? Ihminen luontaisesti pelkää muutosta, suurta tuntematonta. Minä hakeudun siihen, ainakin niin on tarkoitukseni. Nyt kun istun yksin parvekkeellani mietin, yritänkö tarpeeksi kovaa, hakeudunko tosiaan muutokseen? Miksi minusta tuntuu toisin, mikäli niin toimisin? Muutos... Onkohan kuitenkin niin, että jo olemassa olevasta on liian vaikea luopua ottaakseen vastaan jotakin tuntematonta. Pelko pohjautuu ajatuksesta, että entä jos saankin tilalle jotakin paljon pahempaa. Ristiriidat uuden ja vanhan minuuden välillä tuntuvat olevan todella haastavia ratkoa; voittavatko ennakkoluulot, sisäiset toimintamallit, kasvatuksesta opitut käytösmallit vai voinko tosiaan murtaa kaiken, hypätä tuntemattomaan yhä uudestaan ja uudestaan?

Vaikeinta on kantaa vastuu päätöksistään, kulkea niiden kanssa pää pystyssä, olla uskollinen itselleen. Vaikeinta on olla ylpeä itsestään, tyytyväinen jopa kaikkii virheisiin joita on tehnyt ja kaikkiin virheisiin joita tulee tekemään. Mutta eivätkö juuri ne ole niitä asioita, jotka opettavat eniten, haastavat ja kasvattavat ihmisenä? Eikö juuri niistä tulisi olla ylpeä!? Kuinka luontaisesti ajatus "voi kumpa olisin toiminut toisin.." syöksyy mieleen yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka tiedän tuon kaiken olevan vain pelon puolustautumista, silti nuo kaikki ajatukset tuntuvat ottavan minusta vallan. Jokainen valinta on sekä oikea että väärä, jokaisessa on puolensa. Pahinta on tehdä päätös olla valitsematta! Pahinta on vain jäädä makaamaan tuleen ja odottaa jotakin tapahtuvan. En missään nimessä aio luovuttaa, niin pitkälle olen muuttunut. Mutta miten saan muutoksen jatkumaan? Vielä pelko siitä, mitä kaikki muutokset tuovat mukanaan: jatkuvia haasteita, tuntemattomia suuria haasteita. Vaatii todellista lujuutta, uhkarohkeaa uhoa hypätä vaikeudesta toiseen. Teenkö siis itselleni haastelistan? Jokaiselle viikolle uuden muutoksen, kaiken jo opitun haastavia tehtäviä..

Olen pakkomielteinen kaikkeen, jolla pääsee liikkumaan johonkin uuteen paikkaan.
 Ja miksi en olisi, onhan tämäkin kuva sanoinkuvaamattoman houkutteleva!

Olen ikionnellinen niistä valtavista virheistä, joita olen tehnyt. Ne ovat vieneet minut läpi syvimmät suot, mutta tuoneet minut tähän. Silti kokemukseni olivat liian kovia toistettavaksi, siksi minä niin kovasti välillä pelkään. Vai olisiko kuitenkin niin, että mikäli kokisin kaiken uudestaan, lapsuudesta tähän hetkeen, pelosta, kauhusta, turvattomuudesta, menetyksestä, toivottomuudesta, valottomuudesta, sairauksista ja kaipuusta, olisin nyt paljon vahvempi, menetyksen karaistama. Ehkäpä osaisin toimia nyt toisin, olisin voimallisempi, kestäisin kaiken uudelleen.

Minä ajattelen liikaa, syötän aivoihini mietteitä, jotka kehittyvät toiminnan esteiksi. Toisaalta mietin, mitä minä tässä mietin! Siitä vain suinpäin rajoja rikkomaan! Kyllä minä pystyn, kyllä minä uskallan! Vai vaadinko vain itseltäni liikaa? Eihän mikään hyvä tule valmiiksi yhdessä yössä! Malttamaton perfektionisti kohtuuttoman tunteellisessa sielussa... Onpas kerrassaan hieno yhdistelmä :D!

Myönteisyyden voima

Kuinka monesti olenkaan kuullut kehoituksen "ajattele positiivisesti". Ennen ajattelin, että miten minä muka voisin muuttaa tapaani ajatella, ja etten tahallani kiinnitä huomiotani kielteisiin asioihin - minä nyt vain satun olemaan tällainen: temperamenttinen ja herkkä. Nyt voin sanoa omasta puolestani, että myönteinen ajattelu on nimenomaan asenne, opeteltavissa oleva ajattelumalli. Jokaisesta asiasta voi löytää jotakin hyvää, jos tarpeeksi kovasti etsii.

Tämä tarina sai hymyn nousemaan kasvoilleni. Ehkäpä suurimmalla osalla meistä olisi paljon opittavaa tämän tyyppisestä optimismista:

Kerran Lontoossa eli rikas liikemies, jolla oli kaksoset. Ja tiedäthän, että vauvoilla on persoonallisuus miltei syntymästä saakka. Toinen vauva oli onneton ja toinen iloinen. Ja näin oli koko heidän lapsuutensa ajan - jokainen huomasi sen, mutta isä kieltäytyi hyväksymästä sitä. Hän päätti tehdä asiasta kokeen kaksosten kymmenvuotispäivänä. Yöllä hän täytti pessimistin huoneen ihastuttavimmilla leluilla ja lahjoilla, joita kuvitella saattoi. Optimistin huoneen hän täytti hevosenlannalla. Varhain seuraavana aamuna hän hiipi pessimistin huoneen ohi. Hän kuuli tämän nurisevan: "Tämä ei kestä kauan, enkä oikeastaan halunnut mitään näistä." Sitten hän meni optimistin huoneeseen - ja kuuli tämän viheltelevän iloista sävelmää! Hän avasi oven ja näki optimistisen poikansa lapioivan hevosenlantaa ulos ikkunasta.

"Miksi  viheltelet, kun huoneesi on täynnä hevosenlantaa syntymäpäivänäsi?" 

"Hei isä, kun täällä on näin paljon hevosenlantaa, niin jossakin on varmasti minulle poni!"

Mitä sinä näet tässä? Näetkö inhottavan halkeilevan ja mutkikkaan tien, jota pitkin et missään tapauksessa tahtoisi kulkea? Vai näetkö kauniin, monimuotoisen, keväisen ja yllättävän polun, josta ehdottomasti haluaisit tietää,
mihin se johtaa?

Myönteisyydellä on valtava vaikutus! Ajattelutapamme, ennakkoluulomme ja asenteemme ohjaavat toimintaamme. Eikö ole silloin täysin selvää, että jos perusoletus maailmasta, elämästä ja ihmisistä on myönteinen, tapahtuu meille myös myönteisempiä asioita? Kun mietin taaksepäin ajassa, olin hyvin suvaitsematon: äreä bussikuski pilasi päiväni, hidas autoilija sai minut raivon partaalle, eriävät uskomukset, periaatteet ja mielipiteet saivat sappeni kiehumaan. Jos kiinnittää huomionsa pieniin arkipäivien "negatiivisiin" vivahteisiin, on arjen läpivieminen todella raskasta! Epämielyttäviä asioita sattuu varmasti, joka päivä, mutta kyse on siitä, miten niihin suhtaudut, millaisen painoarvon niille annat.

On uskomatonta, kuinka paljon ajattelutapa voi muuttua! Minä en nimittäin enää edes huomaa, jos bussikuski on äreä tai kun joku tönäisee kassajonossa. Useimmiten minua hymyilyttää, kun huomaan miten kiireisiä ja kireitä ihmiset ovat. Itse ajattelin teini-iästä lähtien, että olen tärkeä ja arvokas vain jos teen paljon (kohdistui töihin ja kouluun), joka johtaa aina kovaan kiireeseen ja yltiösuureen stressiin. Nyt ajattelen, että olen niin arvokas ja tärkeä, että minun on pidettävä itsestäni huolta, annettava aikaa, nautittava ja elettävä kaikki aistit avoinna. Nuo ovat täysin mahdottomia saavuttaa ainaisessa stressin ja kiireen noidankehässä. Minulta itseltäni jäi noiden stressi-kiire vuosien aikana todella monta asiaa näkemättä; olin sokea arkipäiväiselle kauneudelle! Ja tosiasiassa, en saanut yhtään sen enempää aikaiseksi kuin nytkään!

Usein ajattelemme "asiat voisivat olla NIIN paljon paremmin". Kauhistus, mikä määrä energiaa tuon lauseen ajattelemiseen kuluu! Mikäli näin oikeasti on, tee jotain! Vaihtoehtoisesti voit miettiä, ovatko asiat nyt todellakin niin huonosti? Meidän on opittava näkemään hyvät asiat, nauttimaan tästä hetkestä; tämä hetki ei milloinkaan tule takaisin! Seuraavan kerran kun huomaat ajattelevasi jotakin negatiivista, etsi siitä asiasta vähintään kolme positiivista seurausta tai ominaisuutta. Mielestäni ei ole kyse siitä, uskotko niihin hyviin puoliin oikeasti, vaan siihen, että se muuttaa ajattelutapaasi. Jonkin ajan kuluttua näet enemmän todellisia hyviä asioita kuin huonoja, koska olet ohjelmoinut aivosi havaitsemaan ne ensisijaisena. Ja kuten aiemmin totesin, se vaikuttaa sinuun kokonaisvaltaisen myönteisesti!

Esimerkkinä äreä bussikuski, joka saa mielesi välittömästi huononemaan

1. onneksi bussikuski on tavallisesti kohtelias ja iloinen
2. pitääpä kiinnittää huomiota siihe, etten itse milloinkaan ole muille tuollainen
3. bussi on ajoissa, koska kuskin äreys heijastuu kaasujalkaan, joten minäkin olen ajoissa

KOKEILE, ellet usko! 
(suosittelen lämpimästi kaikille, mitään siinä et häviä, korkeintaan huono mieli saattaa kadota :)! Ja tämä toimii ihan jokaiseen asiaan, pienempiin ja suurempiin, tosin pienistä on hyvä aloittaa.)

Knowing is easy part, saying it loud out is the hard part.

One year ago I took a trip to Azores which I hadn't heard anything of. I booked the trip 4 days before leaving, and I travelled alone. Crazy girl I guess, but I just had to go. My life was one big mess and I had to go so I could survive, and I had to go alone even I was really scared. The point was to find beautiful things in life. This is one thing I found. As you might guess the trip really made me think my life through. That's where all the changes started!

Tutki totuutta. Uskon siihen, että kaiken on lähdettävä myöntämisestä. Lähtökohtaisesti ongelmien suurin tuoma haaste on ihmiseen sisäänrakennettu itsesuojeluvaisto, joka valitettavan usein ilmenee ylpeytenä. Itsensä ja elämänsä tutkiskelu on vaikeaa; se sisältää osuuden, jossa on pakko myöntää, että olosuhteet ovat itsestä kiinni (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Ihminen on kerrassaan kiero olento: keksimme mitä suurempia ja valheellisempia tekosyitä sille, miksi olemme juuri siinä tilanteessa, jossa elämme, mutta ennen kaikkea sille, miksi olemme täysin voimattomia muuttamaan elämässämme mitään. Eikä tuo todellakaan ole ihme! Kukapa nyt haluaisi sanoa, että "tämä on ollut minun valintani, vain minä voin tämän tilanteen muuttaa". Kuinka kaamean vastuun se tuo mukanaan, kuinka hirveät syyllisyyden tuskat. Mutta eikö se silti ole juuri näin?


Myönnä. Myönnä olevasi heikko ja avuton ihminen, voimaton yksin tässä maailmassa. Eihän se nyt ole niin paha asia! Kuka on keksinyt, että meidän tulisi olla voimakkaita ja kaikkivoivia! Kun antaa itselleen anteeksi ihmisyyden ihanuuden, voi päästä eteenpäin jopa niin paljon, että myöntää omaavansa heikkouksia, ongelmia. Tästä se valtava autuuden ovi aukeaa; avun pyyntö! Meistä kukaan ei pärjää yksin, meitä ei ole tarkoitettu kestämään yksin. Ja oi kuinka ihanaa on ollut itse huomata, kuinka moni ihminen oikeasti haluaa auttaa ja jopa nauttii siitä! Ylpeys, tuo kamala sana. Itse joudun todella tekemään töitä päivittäin sen kanssa, ettei tuo enää astuisi elämääni takaisin. Helppoa se ei ole, mutta ei mahdotontakaan!

Lost soul is the most ugly and the most beautiful thing in the world: full of sadness, doubt, suspicion, insecurity. In turn it's really rare state of mind; wide oppen to the world because there isn't any protective wall left.

Mikä on ensimmäinen ajatus, joka mieleesi tulee? Onko se kenties "helppo sinun on sanoa, ei sinulla ole tälläisia ongelmia, et sinä ole tätä kokenut". Todennäköisesti olet täysin oikeassa. Mutta huomaatko, kuinka puolustusmuurisi kasvavat ja kasvavat? Eikö se ole merkki siitä, että jokin on vialla? Miksi muuten kokisit tarvetta puolustella olosuhteitasi, elämääsi. Ajatukseni on se, että arvoista ja elämästä riippumatta olemme kaikki samassa veneessä, emme missään määrin vihollisia! Ongelmat muuttavat muotoaan mitä pidemmälle elämässä mennään, mutta ratkaisumalli tuntuu olevan samanlainen: SINÄ ratkaiset, SINUN elämäsi, SINUN valintasi!


Vapaus. Kun koittaa se hetki, jolloin suojamuurit katoavat, ylpeys hälvenee, heikkous astuu sydämeen ja huomaat, että voimasi eivät riitä yksin.. Silloin, jos uskaltaa katsoa pelon verhon taakse, voi nähdä sen: vapauden. Ajattele, kun olet vapaa kaikista tekosyistä, kaikista kahleista, kun ei jää jäljelle enää mitään, voiko ihminen olla vapaampi! Tällöin voi lähteä askel askeleelta rakentamaan uutta, parempaa huomista. Muutos herättää ihmisissä lähes poikkeuksetta pelkoa. Itse olen ajatellut niin, että maailma muuttuu joka tapauksessa, ja pakkohan muutoksessa on mukana kulkea! Ja mikäli muutos olisi huono, olisi ainakin piristävää kokea erillaisia huonoja asioita, ei aina sitä samaa. Mutta mikäli mielesi on oikeasti vapaa, haavoittuva ja pelokas, on sinulla vapaus valita, mihin huominen kulkee ja mitä sinä itse valitset elämässäsi nähdä: sen kaiken pahuuden vai kaiken hyvyyden.

I realized during my trip that there is so much to see in the world. I also realized how small I am with my worries, with my life. So why to choose all the bad things. I must say, that it wasn't that simple at the time! But to realize those things is a big step, now I'm living through those.

Tee jotakin, Toimi. Järjestä itsellesi aikaa. Ota eteesi vaikkapa kynä ja paperia, kirjoita ylös kaikki elämääsi varjostavat asiat ja elämääsi valaisevat asiat. Kirjoita jokaiseen varjoon toimintasuunnitelma; mikä on ensimmäinen askel kohti sitä, että tämä asia näkyisi elämässäni hyvin minimaalisena. Vahvista hyvää, hälvennä huonoa. Yksinkertainen totuus on kuitenkin se, että jollet toimi, mikään ei muutu! Mikäli toimit niin kuin olet tähän asti toiminut, tulet saamaan takaisin juuri sitä, mitä olet tähänkin asti saanut. Vastuu on meillä jokaisella itsellämme, mutta voimme tukea toinen toistamme, olla osana uskomattomia muutoskertomuksia, voimaannuttavia tarinoita, mutta vain itse voimme itsemme pelastaa, vain itse voimme tehdä todellisen muutoksen, valinnan elämästä.

Take a step, small or a big one, it doesn't matter as long as you move!

You'll notice that the road to new life gets easier. Just be brave and never give up!

Life goes on, that's the sure thing! Look around you so you won't miss anything. Enjoy as much as you can; you have this moment only once!

The story begins

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa tarinaa itsestäni, omasta elämästäni. Tarkoitukseni on löytää asioita, havaita uutta, oppia ja ammentaa kaikki mahdollinen, ja auttaa samalla muita näkemään mitä kaikkea elämä voi tarjota, kuinka siitä itse voi luoda juuri sitä, mitä sen toivoo olevan. Kuitenkin näen maailman omin silmin, vaikka pyrkimykseni olisi laajentaa näkökenttää mahdollisimman paljon oman itseni ulkopuolelle. Tästä syystä havaintoni ja kokemukseni kulkevat kauttani, kuin myös monet esimerkkini.

Olen nuori nainen, yksi muurahainen miljoonien joukossa. Minun tarinani on varmasti hyvin tavanomainen; enemmän tai vähemmän vaikea lapsuus (miten se sitten määritelläänkään), alkoholi vahvassa roolissa perhe-elämässä, josta luonnollisesti seurasi riistävä teini-ikä ja kovat kivut. Pelastukseni monen vuoden tuskan jälkeen oli turvallinen ja tasainen seurustelukumppani, jonka kosinnan jälkeen luonnollisena seuraukseni menimme kihloihin ja yhteistä taivalta kertyi viisi vuotta. Puoli vuotta ennen eroa muutin Tampereelta yhteisestä kodistamme Jyväskylään koulupaikan perässä, mutta enimmäkseen minun oli päästävä pakoon todellisuudesta, elämästäni joka ei ollut koskaan tuntunut omaltani - tämän piti jälleen olla uusi pelastukseni. Seurasi ero ja odottamaton täysi romahdus, vuosia muhinut viha ja tuska lapsuudesta, arvottomuudesta, kelvottomuudesta ja rakkaudettomuudesta iski varoittamatta vasten kasvojani. Tästä seurasi syvä masennus, suoranainen koomatila, koulupaikan menetys ja henkilökohtainen taloudellinen kriisi. Olin vieraassa kaupungissa ja olin menettänyt kaiken mitä olin siihen astisen elämäni aikana rakentanut. Puolitoista vuotta kamppailua elämästä ja kuolemasta, henkisesti ja fyysisesti. Kaikki muuttui, ihan kaikki! Minun oli aloitettava aivan alusta; rakenettava täysin uusi minuus, sellainen, joka on sidoksissa minuun itseeni, ei ihmiseen jonka kanssa elin. Koko tulevaisuus piti rakentaa uudestaan, etsiä jonkinlainen tarkoitus olemassaololle,oppia luottamaan muihin ihmisiin (jota en ollut tehnyt kymmeneen vuoteen), mutta ennen kaikkea uskoa siihen, että edessäni on vielä jotain, löytää usko ja valo vuosia kestäväneen pimeyden jälkeen.

Nyt seison tässä, katson menneeseen, ja hämmästelen mihin olen kaikki vuodet elämästäni heittänyt! Pelkoon, ennakkoluuloihin, epävarmuuteen, epätoivoon, unelmiin jotka eivät ole omiani, rajojen noudattamiseen joita en ole voinut sietää, oletuksiin ja raameihin joihin en yksinkertaisesti sovi! Olennaista ei ole se, mitä olen kokenut vaan se, miten se on minuun vaikuttanut, miten olen kehittynyt, miten olen omin voimin noussut, ja miten voin täydestä sydämestäni sanoa, että elämä on ihanaa, täynnä valoa! Enkä milloinkaan enää suostu kulkemaan pimeydessä, en milloinkaan! En osaa selittää kokemuksiani, mutta toisaalta pidän niitä toisarvoisina. Jokainen meistä kamppailee erinäisten asioiden kanssa läpi elämän: koulu, työ, ihmissuhteet, ulkonäkö, raha, paino, paineet, stressi, talous, lapset, vanhemmat, koti, maine, menestys... Lista on loputon! Niin, ongelmia on aina, mutta uskon, että minä pystyn niihin itse vaikuttamaan, minä pystyn muuttumaan ja samalla ympäristöni muuttuu. Tärkeintä on se, mitä voimme tehdä tulevaisuudella, mitä voimme olla, ja että löydämme itsemme, onni asuu sydämmissämme!

Jopa itse välillä mietin, kuinka naivilta kuulostan. Toisaalta kyllä, mutta kuinka mahtava onkaan se ajatus, että elämä on kuin valtava valoisa pallo; minun vain pitää saada se ensin syttymään. Ja itse olen se, joka pystyy vaikuttamaan siihen, mitä teen sillä määräämättömällä ajalla, joka minulla on jäljellä; elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi! Kyllä, olen kovin nuori, mutta älä anna sen hämätä, älä anna ennakkoluuloillesi valtaa; ehkä voit silti ammentaa minulta jotakin ja vastavuoroisesti minä sinulta. Koen, että nämä asiat ovat täysin riippumattomia iästä, sukupuolesta, kulttuurista tai mistä tahansa muista tekijöistä, elämää me kaikki kuitenkin elämme.


Toivon, että tämä matka vie meitä jokaista lähemmäs perimmäistä salaisuutta, maailman mahtavuutta, meidän jokaisen sisäistä potentiaalia - siitähän tässä kaikessa on kyse! Avainsana on usko itseensä, ja hartaasti toivon, että jokainen voi löytää itsensä ja elämän valon yhä uudestaan ja uudestaan tai vaikka ensimmäistä kertaa!