Showing posts with label uusiutuminen. Show all posts
Showing posts with label uusiutuminen. Show all posts

Saturday, June 8, 2013

Muutoksen luoma pelko

Ajattelen, puhun ja kirjoitan muutoksesta, suuresta muutoksesta. Välillä kuitenkin huomaan, että ympärilläni olevat asiat ajavat minua vääjäämättä kohti entistä, kohti sitä, josta niin kovasti taistelen pois. Tämä kulttuurikin rajoittaa minua, tapa toimia, normaalin elämän määritelmä, odotukset siitä miten minun tulisi elää, mitä tulisi tehdä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että lähes kaikki todella on itsestä kiinni, omista ajatuksista, omista näkökulmista, omasta uskosta. Välillä sen tuoma vastuu vaikuttaa minuun liian raskaasti; miksi en sitten tee enemmän toisin, muutu lisää, muuta kaikkea. Tai entä jos vuosia toistetut kaavat palaavat elämääni takaisin? Kyllä kaikki on toisin, kaikki on muuttunut. Silti havaitsen sisäisen vapisevan ja pelokkaan lapsen nostavan aika-ajoin päätään, yrittäen tunkeutua takaisin elämääni.

Mikä minusta tekee niin pelokkaan? Ihminen luontaisesti pelkää muutosta, suurta tuntematonta. Minä hakeudun siihen, ainakin niin on tarkoitukseni. Nyt kun istun yksin parvekkeellani mietin, yritänkö tarpeeksi kovaa, hakeudunko tosiaan muutokseen? Miksi minusta tuntuu toisin, mikäli niin toimisin? Muutos... Onkohan kuitenkin niin, että jo olemassa olevasta on liian vaikea luopua ottaakseen vastaan jotakin tuntematonta. Pelko pohjautuu ajatuksesta, että entä jos saankin tilalle jotakin paljon pahempaa. Ristiriidat uuden ja vanhan minuuden välillä tuntuvat olevan todella haastavia ratkoa; voittavatko ennakkoluulot, sisäiset toimintamallit, kasvatuksesta opitut käytösmallit vai voinko tosiaan murtaa kaiken, hypätä tuntemattomaan yhä uudestaan ja uudestaan?

Vaikeinta on kantaa vastuu päätöksistään, kulkea niiden kanssa pää pystyssä, olla uskollinen itselleen. Vaikeinta on olla ylpeä itsestään, tyytyväinen jopa kaikkii virheisiin joita on tehnyt ja kaikkiin virheisiin joita tulee tekemään. Mutta eivätkö juuri ne ole niitä asioita, jotka opettavat eniten, haastavat ja kasvattavat ihmisenä? Eikö juuri niistä tulisi olla ylpeä!? Kuinka luontaisesti ajatus "voi kumpa olisin toiminut toisin.." syöksyy mieleen yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka tiedän tuon kaiken olevan vain pelon puolustautumista, silti nuo kaikki ajatukset tuntuvat ottavan minusta vallan. Jokainen valinta on sekä oikea että väärä, jokaisessa on puolensa. Pahinta on tehdä päätös olla valitsematta! Pahinta on vain jäädä makaamaan tuleen ja odottaa jotakin tapahtuvan. En missään nimessä aio luovuttaa, niin pitkälle olen muuttunut. Mutta miten saan muutoksen jatkumaan? Vielä pelko siitä, mitä kaikki muutokset tuovat mukanaan: jatkuvia haasteita, tuntemattomia suuria haasteita. Vaatii todellista lujuutta, uhkarohkeaa uhoa hypätä vaikeudesta toiseen. Teenkö siis itselleni haastelistan? Jokaiselle viikolle uuden muutoksen, kaiken jo opitun haastavia tehtäviä..



Olen pakkomielteinen kaikkeen, jolla pääsee liikkumaan johonkin uuteen paikkaan.
 Ja miksi en olisi, onhan tämäkin kuva sanoinkuvaamattoman houkutteleva!



Olen ikionnellinen niistä valtavista virheistä, joita olen tehnyt. Ne ovat vieneet minut läpi syvimmät suot, mutta tuoneet minut tähän. Silti kokemukseni olivat liian kovia toistettavaksi, siksi minä niin kovasti välillä pelkään. Vai olisiko kuitenkin niin, että mikäli kokisin kaiken uudestaan, lapsuudesta tähän hetkeen, pelosta, kauhusta, turvattomuudesta, menetyksestä, toivottomuudesta, valottomuudesta, sairauksista ja kaipuusta, olisin nyt paljon vahvempi, menetyksen karaistama. Ehkäpä osaisin toimia nyt toisin, olisin voimallisempi, kestäisin kaiken uudelleen.

Minä ajattelen liikaa, syötän aivoihini mietteitä, jotka kehittyvät toiminnan esteiksi. Toisaalta mietin, mitä minä tässä mietin! Siitä vain suinpäin rajoja rikkomaan! Kyllä minä pystyn, kyllä minä uskallan! Vai vaadinko vain itseltäni liikaa? Eihän mikään hyvä tule valmiiksi yhdessä yössä! Malttamaton perfektionisti kohtuuttoman tunteellisessa sielussa... Onpas kerrassaan hieno yhdistelmä :D!

Wednesday, May 8, 2013

Myönteisyyden voima

Kuinka monesti olenkaan kuullut kehoituksen "ajattele positiivisesti". Ennen ajattelin, että miten minä muka voisin muuttaa tapaani ajatella, ja etten tahallani kiinnitä huomiotani kielteisiin asioihin - minä nyt vain satun olemaan tällainen: temperamenttinen ja herkkä. Nyt voin sanoa omasta puolestani, että myönteinen ajattelu on nimenomaan asenne, opeteltavissa oleva ajattelumalli. Jokaisesta asiasta voi löytää jotakin hyvää, jos tarpeeksi kovasti etsii.



Tämä tarina sai hymyn nousemaan kasvoilleni. Ehkäpä suurimmalla osalla meistä olisi paljon opittavaa tämän tyyppisestä optimismista:

Kerran Lontoossa eli rikas liikemies, jolla oli kaksoset. Ja tiedäthän, että vauvoilla on persoonallisuus miltei syntymästä saakka. Toinen vauva oli onneton ja toinen iloinen. Ja näin oli koko heidän lapsuutensa ajan - jokainen huomasi sen, mutta isä kieltäytyi hyväksymästä sitä. Hän päätti tehdä asiasta kokeen kaksosten kymmenvuotispäivänä. Yöllä hän täytti pessimistin huoneen ihastuttavimmilla leluilla ja lahjoilla, joita kuvitella saattoi. Optimistin huoneen hän täytti hevosenlannalla. Varhain seuraavana aamuna hän hiipi pessimistin huoneen ohi. Hän kuuli tämän nurisevan: "Tämä ei kestä kauan, enkä oikeastaan halunnut mitään näistä." Sitten hän meni optimistin huoneeseen - ja kuuli tämän viheltelevän iloista sävelmää! Hän avasi oven ja näki optimistisen poikansa lapioivan hevosenlantaa ulos ikkunasta.
"Miksi  viheltelet, kun huoneesi on täynnä hevosenlantaa syntymäpäivänäsi?" 
"Hei isä, kun täällä on näin paljon hevosenlantaa, niin jossakin on varmasti minulle poni!"

Mitä sinä näet tässä? Näetkö inhottavan halkeilevan ja mutkikkaan tien, jota pitkin et missään tapauksessa tahtoisi kulkea? Vai näetkö kauniin, monimuotoisen, keväisen ja yllättävän polun, josta ehdottomasti haluaisit tietää,
mihin se johtaa?



Myönteisyydellä on valtava vaikutus! Ajattelutapamme, ennakkoluulomme ja asenteemme ohjaavat toimintaamme. Eikö ole silloin täysin selvää, että jos perusoletus maailmasta, elämästä ja ihmisistä on myönteinen, tapahtuu meille myös myönteisempiä asioita? Kun mietin taaksepäin ajassa, olin hyvin suvaitsematon: äreä bussikuski pilasi päiväni, hidas autoilija sai minut raivon partaalle, eriävät uskomukset, periaatteet ja mielipiteet saivat sappeni kiehumaan. Jos kiinnittää huomionsa pieniin arkipäivien "negatiivisiin" vivahteisiin, on arjen läpivieminen todella raskasta! Epämielyttäviä asioita sattuu varmasti, joka päivä, mutta kyse on siitä, miten niihin suhtaudut, millaisen painoarvon niille annat.


On uskomatonta, kuinka paljon ajattelutapa voi muuttua! Minä en nimittäin enää edes huomaa, jos bussikuski on äreä tai kun joku tönäisee kassajonossa. Useimmiten minua hymyilyttää, kun huomaan miten kiireisiä ja kireitä ihmiset ovat. Itse ajattelin teini-iästä lähtien, että olen tärkeä ja arvokas vain jos teen paljon (kohdistui töihin ja kouluun), joka johtaa aina kovaan kiireeseen ja yltiösuureen stressiin. Nyt ajattelen, että olen niin arvokas ja tärkeä, että minun on pidettävä itsestäni huolta, annettava aikaa, nautittava ja elettävä kaikki aistit avoinna. Nuo ovat täysin mahdottomia saavuttaa ainaisessa stressin ja kiireen noidankehässä. Minulta itseltäni jäi noiden stressi-kiire vuosien aikana todella monta asiaa näkemättä; olin sokea arkipäiväiselle kauneudelle! Ja tosiasiassa, en saanut yhtään sen enempää aikaiseksi kuin nytkään!


Usein ajattelemme "asiat voisivat olla NIIN paljon paremmin". Kauhistus, mikä määrä energiaa tuon lauseen ajattelemiseen kuluu! Mikäli näin oikeasti on, tee jotain! Vaihtoehtoisesti voit miettiä, ovatko asiat nyt todellakin niin huonosti? Meidän on opittava näkemään hyvät asiat, nauttimaan tästä hetkestä; tämä hetki ei milloinkaan tule takaisin! Seuraavan kerran kun huomaat ajattelevasi jotakin negatiivista, etsi siitä asiasta vähintään kolme positiivista seurausta tai ominaisuutta. Mielestäni ei ole kyse siitä, uskotko niihin hyviin puoliin oikeasti, vaan siihen, että se muuttaa ajattelutapaasi. Jonkin ajan kuluttua näet enemmän todellisia hyviä asioita kuin huonoja, koska olet ohjelmoinut aivosi havaitsemaan ne ensisijaisena. Ja kuten aiemmin totesin, se vaikuttaa sinuun kokonaisvaltaisen myönteisesti!


Esimerkkinä äreä bussikuski, joka saa mielesi välittömästi huononemaan
  1. onneksi bussikuski on tavallisesti kohtelias ja iloinen
  2. pitääpä kiinnittää huomiota siihe, etten itse milloinkaan ole muille tuollainen
  3. bussi on ajoissa, koska kuskin äreys heijastuu kaasujalkaan, joten minäkin olen ajoissa

KOKEILE, ellet usko! 
(suosittelen lämpimästi kaikille, mitään siinä et häviä, korkeintaan huono mieli saattaa kadota :)! Ja tämä toimii ihan jokaiseen asiaan, pienempiin ja suurempiin, tosin pienistä on hyvä aloittaa.)

Thursday, May 2, 2013

The story begins

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa tarinaa itsestäni, omasta elämästäni. Tarkoitukseni on löytää asioita, havaita uutta, oppia ja ammentaa kaikki mahdollinen, ja auttaa samalla muita näkemään mitä kaikkea elämä voi tarjota, kuinka siitä itse voi luoda juuri sitä, mitä sen toivoo olevan. Kuitenkin näen maailman omin silmin, vaikka pyrkimykseni olisi laajentaa näkökenttää mahdollisimman paljon oman itseni ulkopuolelle. Tästä syystä havaintoni ja kokemukseni kulkevat kauttani, kuin myös monet esimerkkini.

Olen nuori nainen, yksi muurahainen miljoonien joukossa. Minun tarinani on varmasti hyvin tavanomainen; enemmän tai vähemmän vaikea lapsuus (miten se sitten määritelläänkään), alkoholi vahvassa roolissa perhe-elämässä, josta luonnollisesti seurasi riistävä teini-ikä ja kovat kivut. Pelastukseni monen vuoden tuskan jälkeen oli turvallinen ja tasainen seurustelukumppani, jonka kosinnan jälkeen luonnollisena seuraukseni menimme kihloihin ja yhteistä taivalta kertyi viisi vuotta. Puoli vuotta ennen eroa muutin Tampereelta yhteisestä kodistamme Jyväskylään koulupaikan perässä, mutta enimmäkseen minun oli päästävä pakoon todellisuudesta, elämästäni joka ei ollut koskaan tuntunut omaltani - tämän piti jälleen olla uusi pelastukseni. Seurasi ero ja odottamaton täysi romahdus, vuosia muhinut viha ja tuska lapsuudesta, arvottomuudesta, kelvottomuudesta ja rakkaudettomuudesta iski varoittamatta vasten kasvojani. Tästä seurasi syvä masennus, suoranainen koomatila, koulupaikan menetys ja henkilökohtainen taloudellinen kriisi. Olin vieraassa kaupungissa ja olin menettänyt kaiken mitä olin siihen astisen elämäni aikana rakentanut. Puolitoista vuotta kamppailua elämästä ja kuolemasta, henkisesti ja fyysisesti. Kaikki muuttui, ihan kaikki! Minun oli aloitettava aivan alusta; rakenettava täysin uusi minuus, sellainen, joka on sidoksissa minuun itseeni, ei ihmiseen jonka kanssa elin. Koko tulevaisuus piti rakentaa uudestaan, etsiä jonkinlainen tarkoitus olemassaololle,oppia luottamaan muihin ihmisiin (jota en ollut tehnyt kymmeneen vuoteen), mutta ennen kaikkea uskoa siihen, että edessäni on vielä jotain, löytää usko ja valo vuosia kestäväneen pimeyden jälkeen.








Nyt seison tässä, katson menneeseen, ja hämmästelen mihin olen kaikki vuodet elämästäni heittänyt! Pelkoon, ennakkoluuloihin, epävarmuuteen, epätoivoon, unelmiin jotka eivät ole omiani, rajojen noudattamiseen joita en ole voinut sietää, oletuksiin ja raameihin joihin en yksinkertaisesti sovi! Olennaista ei ole se, mitä olen kokenut vaan se, miten se on minuun vaikuttanut, miten olen kehittynyt, miten olen omin voimin noussut, ja miten voin täydestä sydämestäni sanoa, että elämä on ihanaa, täynnä valoa! Enkä milloinkaan enää suostu kulkemaan pimeydessä, en milloinkaan! En osaa selittää kokemuksiani, mutta toisaalta pidän niitä toisarvoisina. Jokainen meistä kamppailee erinäisten asioiden kanssa läpi elämän: koulu, työ, ihmissuhteet, ulkonäkö, raha, paino, paineet, stressi, talous, lapset, vanhemmat, koti, maine, menestys... Lista on loputon! Niin, ongelmia on aina, mutta uskon, että minä pystyn niihin itse vaikuttamaan, minä pystyn muuttumaan ja samalla ympäristöni muuttuu. Tärkeintä on se, mitä voimme tehdä tulevaisuudella, mitä voimme olla, ja että löydämme itsemme, onni asuu sydämmissämme!

Jopa itse välillä mietin, kuinka naivilta kuulostan. Toisaalta kyllä, mutta kuinka mahtava onkaan se ajatus, että elämä on kuin valtava valoisa pallo; minun vain pitää saada se ensin syttymään. Ja itse olen se, joka pystyy vaikuttamaan siihen, mitä teen sillä määräämättömällä ajalla, joka minulla on jäljellä; elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi! Kyllä, olen kovin nuori, mutta älä anna sen hämätä, älä anna ennakkoluuloillesi valtaa; ehkä voit silti ammentaa minulta jotakin ja vastavuoroisesti minä sinulta. Koen, että nämä asiat ovat täysin riippumattomia iästä, sukupuolesta, kulttuurista tai mistä tahansa muista tekijöistä, elämää me kaikki kuitenkin elämme.


Toivon, että tämä matka vie meitä jokaista lähemmäs perimmäistä salaisuutta, maailman mahtavuutta, meidän jokaisen sisäistä potentiaalia - siitähän tässä kaikessa on kyse! Avainsana on usko itseensä, ja hartaasti toivon, että jokainen voi löytää itsensä ja elämän valon yhä uudestaan ja uudestaan tai vaikka ensimmäistä kertaa!